Uusivuosi Levillä
Vuosi vaihtuu Levillä talvisissa juhlatunnelmissa
Joululoman viettoa kannattaa jatkaa Levillä aina uuteenvuoteen asti! Uuttavuotta juhlitaan Levillä upeissa tunnelmissa. Ilotulitukset täyttävät pohjoisen taivaan ja juhlahumu jatkuu aamuun asti. Lukuisissa ravintoloissa syödään ja juodaan hyvin, minkä jälkeen voi virittäytyä vaikkapa Hullun Poron uudenvuoden juhlaan. Livemusiikki ja tanssihitit soivat samalla kun juhlaväki valmistautuu ottamaan tulevan vuoden vastaan.
Juhli uuttavuotta Levin ravintoloissa hyvän ruoan ja musiikin parissa
Lapin yö tempaa bilekansan mukaansa myös uudenvuoden aattona. Kerää kaveriporukka kasaan ja suuntaa kohti Leviä! Lukuisat ravintolat kattavat pöytäänsä suussa sulavat tarjoilut ja kylmät juomat. Yöelämään vauhtia tuovat esimerkiksi Ihku Bar ja Hotelli Levitunturi. Järjestä ripaus luksusta juhlaan varaamalla oma VIP-aitio Hullusta Porosta! Suomen kuumimpien esiintyjien mukana uudestavuodesta tulee ikimuistoinen.
Uudenvuoden ei tarvitse olla vain juhlahumua. Perheet viettävät vuodenvaihdetta rauhallisimmissa merkeissä ilotulitusten parissa, lasketellen ja pulkkaillen. Tekemistä riittää ja kun päivä vaihtuu iltaan, voi vuorokauden vaihtumista odotella vaikkapa omassa mökissä takkatulen ääressä.
Vuokraa mökki uudeksivuodeksi - luksusta ja ikimuistoisia hetkiä
Mikä sen parempaa kuin ottaa uusivuosi vastaan omassa mökissä. Villa Silja, joka sijaitsee aivan Levi-keskuksen tuntumassa, tarjoaa luksuspuitteet Levillä lomailuun. Upeat tilat varmistavat, että juhlastasi ei puutu tilaa ja tunnelmaa. Kokkaa itse herkut, nauti lasi kuohuvaa ja suuntaa terassille katsomaan taivaan täyttäviä ilotulitteita. Omassa mökissä vietätte aivan omat juhlat, mitä parhaimmassa seurassa. Mikäli mieli tekee piipahtaa ravintolassa, lyhyt kävelymatka Levi-keskukseen taittuu ripeästi.
Varaa mökki hyvissä ajoin!